Rentoutustuokio toteutetaan sisätiloissa tai vaihtoehtoisesti kesäaikaan ulkona rauhallisessa paikassa, jos sää sen sallii. Tämä rentoutusharjoitus on teatterimaailmasta tuttu ja on hyvä keino oppia rauhoittamaan ja rentouttamaan itsensä.

Ohjelman sisältö

Opettelemme ohjaajan avustuksella oikeaa hengitystekniikkaa ja tuntemaan oman kehon toimintoja, sekä rentouttamaan koko kehon täydelliseen lepotilaan. Lepotilassa keskitymme mielikuvaharjoituksiin ja kuuntelemisen taitoon, sekä kehon ja mielen hallintaan.

Rentoutuksessa ei ole kyse hypnotisoinnista, eikä siinä käytetä manipuloivaa musiikkia eikä tehosteääniä, vaan ne löydetään itse oman mielikuvituksen tuottamana.

Kokemuksia

Tästä ohjelmasta on paljon hyviä kokemuksia vuosien varrelta. Monet ihmiset ovat oppineet hallitsemaan omaa mielenrauhaa ohjelman innostamana, ja he ovat sen avulla myös oppineet saamaan unenpääsätä kiinni.

Ohjelman aikana noin 20% osallistujista pääsee uneen, jonka läpi kuitenkin kuulevat ohjaajan sanat.

Ohjelman kesto ja hinnat

Aikaa tähän rentoutusohjelmaan käytämme ryhmäkoosta riippumatta yhden tunnin.

  • Ryhmän koko 1–10 henkilöä 260€
  • Lisähenkilöt 14€/henkilö
  • Enimmäisosallistujamäärä on 40 henkilöä.
  • Hintoihin lisätään arvonlisävero 24%