• Melontaa Vantaanjoella.
  • Melontaa järvellä.
  • Melontaa Tervakosken Toivanjoella.

Melonta alkaa kauniilta Kytäjärveltä ja kulkee padon kautta Kytäjoelle. Se etenee tätä kapeaa, eksoottista pikkujokea, missä saattaa olla haasteena kaatuneita pikkupuita. Kytäjoki virtaa Vantaanjokeen ja siitä Pilliniemeen. Pari kertaa saattaa siis joutua nousemaan kanootista ja punnertamaan esteen yli tai sivuitse.

Järjestämme myös evästä tai ruokailua retkelle joko sen puoliväliin tai loppuun. Parhaiten reissulle sopivat eväät, kahvi/tee tai jokin hyvä keitto.

Opas lähtee mukaan, tai sovittaessa on teitä vastassa eri reittipisteillä. Kuljetamme osallistujat lähtöpaikalle ja takaisin Hyvinkään alueella, muista kuljetuksista on aina sovittava erikseen.

Vaikka reitillä melotaan myötävirtaan, vaatii se jo hiukan kuntoa, eli se ei sovellu ihan ensikertalaiselle tai ainakaan huonokuntoiselle.


Reitin pituus

Reitin pituus on noin 15 kilometriä.

Kesto

Koko reitin melominen kestä noin 3-5 tuntia. Kuljetukset, tauot ja ruokailut lisäävät aikaa 1-2 tuntia, eli kyseessä on koko päivän retki.

Hinnat

1-10 henkeä 550 €, lisähenkilöt 45 €/henkilö. Hinnat sisältävät kaikki verot.

Reitin muunneltavuus

Reitti muuntuu todella hyvin teidän tarpeitanne vastaavaksi. Reittiä voidaan tarvittaessa lyhentää alusta tai lopusta.

Lisäpalvelut

Lisäpalveluna voimme järjestää mm. ruokailun ja kahvitukset.